keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Vähän kaikenlaista

Eipäs ole tullut vähään aikaan blogia päivitettyä vaikka jotain olen täällä saanut tehtyäkin. Kaikesta en ole kuvaa muistanut ottaa, mutta osasta kuitenkin. Tarkoitus oli tehdä tytölle villatakki ja villahousut kylmille keleille, mutta kävikin niin että edellisvuonna tehdyt housut sopivat vielä oikein hyvin, joten tehtäväksi jäikin sitten vain tuo takki. Värit nyt eivät ole ihan yksyhteen kun tajusin testata vanhoja villahousuja vasta sinä vaiheessa kun villatakki oli jo valmis ja langat uusiin housuihin ostettuina... Villatakin malli on jostain vanhasta Eeva neule lehdestä vähän muokattuna ja housuihin muokkailin garnstudion ohjetta.




Olen myös tehnyt elämäni ensimmäistä kertaa hilloa! Ja hyvää hilloa tulikin. Tai no onkohan tuo nyt sitten ennemminkin sosetta. No kuitenkin. Siihen on käytetty oman pihan (tai no naapurin pihaa kai se jo on) omenoita ja karviaisia ihan sen verran kun jaksoi poimia. Kuorittiin ja keiteltiin pehmeiksi ja lisättiin hillosokeria ja purkitettiin. Paljon helpompaa kuin kuvittelin. Ja aivan ihanaa maustamattoman jugurtin ja puuron kanssa!





Tähän loppuun vielä koulussa askarreltuja heijastimia koko perheelle. Niitäkään ei ole aiemmin tullut tehtyä, mutta oli niin kivaa hommaa että tulee varmasti jatkossakin noita väkerreltyä. Omasta pitää vielä vähän vähentää tuota helmien määrää, kun innostuin pujottelemaan niitä oikein urakalla..



Ei kommentteja: